sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ajatuksia SEURAAVASTA KODISTA

Viime aikoina asuntokuume on ollut melko kova ja olen katsellut asuntoilmoituksia vähän sillä silmällä. Ai että onkin koukuttavaa surffailla oikotiellä ja ihastella kämppiä, joihin ei todellakaan ole varaa! :)

Olen pyöritellyt paljon päässäni vaatimuksia seuraavalle omalle kodille enkä millään malttaisi odottaa, että pääsen sisustamaan uutta kotia täysin puhtaalta pöydältä. Olemme todenneet tarvitsevamme hieman lisää tilaa, erityisesti säilytystilaa, jotta kodista saa toimivan ja kotoisan. Pidän siitä, että kaikille tavaroille on oma looginen ja käytännöllinen paikka, jolloin koti pysyy helpommin myös siistinä ja toimivana.

PALJON AVARAA (JA KORKEAA) TILAA. Loftimaiset asunnot viehättävät minua, vaikka en ole varma viihtyisinkö loppujen lopuksi sellaisessa kovin hyvin ja kuinka käytännöllistä asuminen loftissa lopulta olisi. Mutta jos voisin lofteista jotain kopioda omaan asuntoon niin ottaisin huonekorkeuden sekä yhtenäisen tilan keittiölle ja olohuoneelle. Tässä oleskelutilassa avaruus ja tilan tuntu olisivat se juttu. Toisaalta tila ei saisi olla liian suuri, jottei kotoisuus häviä. 

KUVA



MAKUUHUONE. Makuuhuone tulee olemaan, kuten tähänkin asti, vain makuuhuone. En missään nimessä halua työpöytää, TV:tä tai mitään muutakaan ylimääräistä makkariin. Säilytystilaa voi toki jossain muodossa olla täälläkin, mutta mahdollisimman huomaamattomassa muodossa mielellään. Makuuhuoneen ei siis tarvitse olla kovin iso - kunnon sänky ja riittävästi liikkumistilaa riittävät vallan mainiosti. 

KUVA

KUVA

RENTOUTUMISHUONE. Siinä tapauksessa, että seuraava asuntomme tulee olemaan kolmio ja meillä on siten yksi ylimääräinen huone, tekisin ylimääräisestä huoneesta rentoutumishuoneen. Työhuonetta emme tarvitse, koska ne työt jotka tarvitsee kotiin tuoda hoituvat kyllä keittiön pöydän ääressäkin. Ja lapsia ei vielä ole. Rentoutumishuoneessa voisi olla esim. isoja tyynyjä, ja patjalla päällystettyjä ekolavoja, kukkia, suuri ikkuna ja hyvät musavehkeet, mutta ei TV:tä. Tässä huoneessa voisi joogata, lukea, kuunella musiikkia ja se toimisi tarvittaessa myös vierashuoneena. Lisäksi, jos jostain ilmestyisi nippu ylimääräistä rahaa, tästä huoneesta löytyisi myös Eero Aarnion pallotuoli, jonka sisään voisi kotiloitua täysin omaan rauhaan.

KUVA

KUVA



SAUNA. Täysin varmaa on, että seuraavassa kodissamme tulee olemaan sauna. Himosaunojina tämä on ollut suurin puute nykyisessä asunnossamme ja selkeästi häiritsevä tekijä. Haaveilen joko ihanan vaaleasta saunasta tai täysin mustasta. Lisäksi kylpyhuoneen tulisi olla tilava ja toimiva ja siellä olisi runsaasti säilytys- ja kauneudenhoitotilaa. 



VAATEHUONE. Vaatehuoneesta olen haaveillut jo pitkään. Mikään ei olisi niin hienoa kuin saada kaikki vaatteet samaan paikkaan siististi järjestykseen. Jos vaatehuone olisi riittävän iso, laittaisin sinne suuren peilin ja kunnon valaistuksen, jolloin se toimisi myös pukeutumishuoneena.

KUVA


KODINHOITOHUONE. Tämä lienee jo liikaa toivottu, mutta pyykki- ja silitysrumban siirtäminen olohuone-makuuhuoneakselilta omaan tilaan, olisi vähintäänkin hienoa. Kodinhoitohuoneesta voisi myös tapetoida tai maalata viihtyisän, vaikka siellä ei varsinaisesti aikaa vietetäkään. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi näistä huoneista täytyy aina tehdä niin kliinisen valkoisia ja kolkkoja.

PIHA TAI PARVEKE. Tämä on sekä minun, että varmasti myös 3-vuotiaan labbiksemme suuri haave. Oma piha tai parveke, joka jatkaisi asunnon kesäisin ulos ja toimisi syksyisin tunnelmanluojana lyhtyineen ja kukkineen. Laittaisin parvekkeelle tai pihalle runsaasti kukkia ja kunnon kalusteet, jotta siellä olisi mukava istuskella ja nauttia raittiista ilmasta ja auringosta. 


KUVA

Osa kuvista Pinterestistä ilman alkuperäistä lähdettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!