keskiviikko 18. syyskuuta 2013

MIKSI KÄYTTÄÄ SISUSTUSSUUNNITTELIJAA?

1









Alamme nyt olla remontti- ja sisustussuunnittelun osalta jo projektin paremmalla puolella vaikka edelleen tietyt pullonkaulat hidastavat mm. lupaprosessia ja asioiden lukkoon lyömistä. Täytyy kuitenkin jo tässä vaiheessa todeta, että olen äärettömän onnellinen siitä, että päätimme ottaa mukaan tähän projektiin sisustussuunnittelijan. 

Alunperin ajattelimme, että emme tarvitse tähän ketään ulkopuolista, koska meillä oli niin selkeät näkemykset sekä pohjan muutoksista että materiaalivalinnoista. Olen myös itse pikkaisen opiskellut työn ohella sisustussuunnittelua, joten aluksi tuntui itsestäänselvältä, että hoidamme homman kotiin ihan keskenämme. Tämä remontti on meille kuitenkin ensimmäinen  ja urakan suuruus kaikkine lupa-asioineen alkoi jo alkuvaiheessa hirvittää siinä määrin, että halusimme apua suunnitteluun. 

Olikin ihan mahtavaa, että Tiitta Salmenkivi (joka siis toimii sisustussuunnittelijana tässä) tupsahti jostain olohuoneeseemme ihmettelemään asioita kanssamme. Sen jälkeen on ollut kaikin puolin turvallisempi olo koko remontin suhteen. Selkeästi Tiitalta löytyy sitä kuuluisaa sisustussuunnittelijan ammattitaitoa asettua asiakkaan saappaisiin ja tyyliin, koska käytännössä kaikki valinnat ovat miellyttäneet meitä kertaheitolla. Tai sitten meillä on vaan niin samanlainen maku. :) 


2























































Se, että projektissa on mukana ammattilainen ja ylipäätään "ulkopuolinen" osapuoli on tuonut itse 
asiassa paljon enemmän hyötyä kuin olisin aluksi kuvitellut. Alla listattuna muutamia hyötyjä, joita itse olen kokenut saavamme konkreettisten suunnitelmien lisäksi. 

VARMUUS. Vaikka lopputulema olisikin samansuuntainen kuin itse on suunnitellut on kiva tietää, että myös ammattilainen tekisi näin. Meillä eniten epävarmuutta aiheutti saunan rakentaminen pieneen kylppäriin, emmekä olleet varmoja kannattaako sitä tehdä / miten se kannattaa tehdä.  

YHTENÄINEN KOKONAISUUS. Meillä on ollut koko ajan runsaasti näkemyksiä erilaisista materiaaleista ja yksityiskohdista, mutta kokonaisuudesta olisi kyllä tullut huomattavasti rönsyilevämpi ellei Tiitta olisi miettinyt, miten kokonaisuudesta saadaan kauttaaltaan harmoninen ja toimiva.

ASIAT JOITA ET TULLUT AJATELLEEKSI. Näitä on ollut yllättävän paljon vaikka tottakai kuvittelimme itse ottaneemme huomioon kaiken. Jotenkin sitä kuitenkin sokeutuu omille suunnitelmilleen kun niitä tuijottaa liian kauan ja siksi on hyvä, että joku ulkopuolinen tarttuu asiaan tuorein silmin.  Meiltä meinasi mm. unohtua purkuintoilun lomassa kokonaan makuuhuoneen ovi, HUPS! Nyt se rakennetaan liukuovena seinän sisään, joka olisi ollut vaikea toteuttaa jälkikäteen. 

UUDET IDEAT. Paljon uusia, loistavia ideoita, jotka eivät olisi juolahtaneet mieleen muuten.

MIELIPITEET JA AMMTTILAISEN NÄKEMYKSET niin pienistä kuin isoistakin yksityiskohdista. 

APUA MATERIAALI JA TAVARANTOIMITTAJAVIIDAKOSSA. Maailma on pullollaan materiaalin tarjoajia ja on aikamoinen homma alkaa itse tutkimaan kaikkia niitä läpi. Suositukset materiaaleista ja niiden hankintapaikoista helpottavat kummasti asiaa ja säästävät aikaa. 

PERHERAUHA. Veikkaan, että lopputuloksesta olisi tullut epäyhtenäinen kompromissien viidakko, jos me kaksi itsepäistä luonnetta olisimme keskenämme koettaneet ratkoa jokaista materiaalivalintaa. Sen sijaan nyt on ollut helppoa jättää kaikki sellaiset asiat, joista olemme eri linjoilla Tiitan päätettäviksi.

Ei siis epäilystäkään, etteikö meidän tapauksessamme tämä satsaus olisi ollut joka pennin arvoinen. Lopputulos on takuulla sata kertaa parempi, kuin jos olisimme käyttäneet saman rahan itse remonttiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!