tiistai 24. syyskuuta 2013

TAHTOO TIILISEINÄN














Olen aina tykännyt tiiliseinistä osana sisustusta. Etenkin punatiilestä, joka on mielestäni samaan aikaan ihanan rosoinen ja toisaalta lämmin & kotoisa. Ollakseen hieno tiiliseinä, sen on kuitenkin oltava aito, ei mikään tiiliseinältä näyttävä pinnoite.

Olenkin täällä nyt into piukeana hakannut taltan ja vasaran kanssa seiniin reikiä ja koittanut etsiä tiiltä pinnan alta. Paras paikka sille olisi ollut oleskelutilassa kakluunin ja ikkunaseinän välissä, joka olisi ollut yhtenäinen pinta ja näkynyt kivasti suoraan sisään tultaessa. Valitettavasti kyseisestä seinästä ei näyttänyt kuitenkaan tiiltä löytyvän - tai näin ainakin luulen, koska taltta olisi varmasti seuraavalla iskulla mennyt naapurin seinästä läpi.

Sen tiedän varmuudella, että asunnon ulkoseinät ovat tiiltä. Eli olohuoneen suuri ikkunaseinä ja tulevan makuuhuoneen ikkunaseinä. Olen kuitenkin toiveikas, että tiiltä saattaisi löytyä myös makuuhuoneen ja rappukäytävän väliseltä seinältä, sillä eräs kauan talossa asunut henkilö näin meille kertoi. Sitä on kuitenkin nyt vaikea selvittää, sillä edessä on tällä hetkellä keittiö ja sen takana joku levytys. 

Olohuoneen ikkunaseinä on ehkä turhankin hallitseva tiilelle otettavaksi ja toisaalta myös rikkonainen ikkunoiden ja pattereiden takia. Mutta makuuhuoneen (ja käytäväpätkän) seinästä tulisi HIENO, jos tiilen kaivaisi esiin. Yksi pieni haaste siinäkin kyllä on, nimittäin keskellä seinää kulkee yksi pystyputkilinja, joka joudutaan varmaankin koteloimaan ja mitäs sille rumalle koteloinnille sitten keskellä seinää pitäisi tehdä? Kotelointi ja äänieristeet kuitenkin tarvitaan, jotta ei tarvitse aamuisin herätä siihen, että naapuri vetää vessaansa.  Sitä pitää siis vielä miettiä, mutta lähtökohtaisesti tiiliseinä tulee siis makuuhuoneen jollekin seinälle. 
   
Jos se nyt ei kuitenkaan mitenkään onnistu (mehän emme mitään tiedä varmaksi ennen kuin leka alkaa heilumaan, koska talon rakenteet on kaikille osapuolille suuri mysteeri) on toisena vaihtoehtona tehdä reippaasti jonkun muunlainen seinä. Kustannussyistä olemme sittenkin kallistumassa betonilattian sijasta lautalattiaan (koska emme halua betonilattiaa ilman lämmitystä ja lattian lämmittäminen taas maksaisi jatkossa). Näin ollen joku rosoinen laasti- tai betoniseinä voisi toimia hyvin. Betonilattian kanssa se olisi ollut too much.









Kävin puolitoista vuotta sitten HarmoniaDesign Oy:n järjestämän erikoismaalauskurssin, jossa opeteltiin tekemään erikoisseinäpintoja erilaisilla tekniikoilla. Näistä tekniikoista betonipinta väripesutekniikalla tai moderni kivipinta voisi sopia hyvin tänne! Valittavasti niistä ei ole kuvia, jostain kellarista kyllä taitaa löytyä vielä mallipalat eri pinnoista. 

Jos muuten tällainen seinämaalaustekniikoiden harjoittelu kiinnostaa niin kannattaa kurkata tänne. Näyttäisi olevan lokakuun lopulla vielä yksi erikoismaalauskurssi jonne voi ilmoittautua. Yllättävän vaikeaa oli saada hyvännäköistä edes sellaisesta pinnasta, minkä pitäisi näyttää vain epämääräisesti läiskityltä. :) Kannattaa siis ehdottomasti treenata ennen kuin alkaa omia seiniään maalailemaan. Muuten voi tulla kallis seinä, jos täytyy korjailla moneen kertaan.

Myös tässä Tiinan kodissa, josta kirjoitin jutun keväällä Kauniit Kodit –lehteen, on hurjasti erilaisia kauniita seinäpintoja. Yksi vaihtoehto voisi meillekin olla tuo Belle Artin italialainen kalkkipinnoite, jota löytyy Tiinan kodista makuuhuoneen päätyseinästä.  

Yksi struktuuriseinäpinta meille siis joka tapauksessa tulee. Muiden seinien osalta homma onkin sinänsä helppo, että haluaisin maalata kaikki loput seinät Tikkurilan lumilla. Toki se tarkoittaa, että silloin myös ikkunalaudat, karmit ym. on maalattava, etteivät ne näytä likaisilta. Ehkä jollekin pienelle seinälle voisi vielä harkita tapettiakin. 

KUVAT: 1 2 3 4 5

4 kommenttia:

  1. Ah, mäkin haluan tiiliseinän! Nyt harmittaa ihan kauheasti ettei poistettu rappauksia keittiön seinästä pintaremontin yhteydessä...

    VastaaPoista
  2. Joo, ne on kyllä hienoja! Mutta voittehan te edelleenkin poistaa ne rappaukset. Karrin tehokkuudella se on yks ilta ja homma on siivouksineen hoidettu. :)

    VastaaPoista
  3. Tää oli meilläkin unelmana yhteen tolppaan, mutta meillä on aika paljon tummia kalusteita joten mietittiin tuleeko liian tumma... Ja lisäksi kun meillä ei ole vanha talo niin olisi voinut näyttää keinotekoiselta...Päädyttiin Decosin tumman harmaaseen saviseinään

    VastaaPoista
  4. No mutta toi oli varmaan hyvä ratkaisu! :) Aloin itseasiassa vielä miettimään, pitäisikö meidänkin laittaa tiiliseinän LISÄKSI vielä se laasti tms. seinä johonkin. Riippuu nyt vähän mihin se tiili saadaan...Saviseinäkin voisi olla hauska vaihtoehto.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!