torstai 3. lokakuuta 2013

PIKKUHILJAA ETIÄPÄIN

Tuntuu, että viimeinen kuukausi tai kaksi ollaan junnattu lähes paikallaan suunnitelmien kanssa vaikka taustalla on jotain koko ajan tapahtunutkin. Prosessin myötä ollaan pala kerrallaan opittu, mitä kaikkea piirustuksia, lupia ja selvityksiä tarvitaankaan pelkästään asunnon remontointia varten. (Voin vain kuvitella millainen homma on oman talon rakentaminen alusta loppuun, huh huh.) 

Aiemmin luulin, että muutossuunnitelmat vain piirretään paperille ja hyväksytetään rakennusvalvontavirastolla ja eikun hommiin. LVI-, ilmanvaihto-, rakenne-, äänieriste- ym. suunnitelmista ei ollut kyllä mitään käsitystä. No, mutta nytpä on ja nyt alkaa piirustukset olla kutakuinkin kasassa eri tahoilta. Muutenkin suunnitelmat ja materiaalivalinnat alkavat olla paketissa, joten jahka ehdin niin tiedossa on huonekohtaista sisustussuunnitelmaraporttia. 



Remppasuunnitelmien lisäksi syksy on muutenkin perinteiseen tapaan tupaten täynnä ohjelmaa. Ihan itse kehiteltyä ja kivaa sellaista kylläkin. Lauantaina on Tampereella kuvaukset kodissa, josta olen tehnyt jutun erääseen sisustuslehteen. Hieno koti onkin! Kerron sitten, kun kyseinen juttu ilmestyy. Ja jos joku miettii olenko vaihtanut alaa niin en, päiväduuni on edelleen markkinoinnin parissa ja tulee olemaan jatkossakin. Tämä sisustusjuttujen kirjoittelu on vain yksi uusi vapaa-ajan aluevaltaus. Hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa - saa siis vinkata, jos tiedät kiinnostavan kohteen, jossa olisi jutun juurta. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!