sunnuntai 17. elokuuta 2014

OLOHUONE





Viimeisenä huoneista esittelyssä se kaikkein mahtavin, jossa aikaa eniten vietetään eli yhdistetty olohuone-keittiö. Jokunen kuva täältä onkin jo blogissa vilahdellut. Tämä on se tila, joka nähtiin silmissämme kun pohjapiirustusta tuijoteltiin ja tämän asunnon ostamista harkittiin. Pystyttiin onneksi näkemään tilan hienous silloisten seinien, tunkkaisten tapettien ja kulahtaneen koivuparketin läpi.

Loftien avaruus on aina viehättänyt itseäni, mutta järki sanoo että käytännössä yksi yhtenäinen tila ei meillä toimisi. Viihdytään kyllä Morrista myöten yleensä kaikki samassa läjässä ja saman neliön sisällä kotona, mutta kyllä yksi erillinen makuuhuone on minimi meillekin. Tämä asunto antoi kuitenkin mahdollisuuden saada pikkaisen sitä toivottua loft-tunnelmaa yhdistämällä keittiö ja olohuone yhdeksi suureksi oleskelutilaksi. Samalla saatiin tuo yksi mahtava seinä, jossa on yhteensä neljä ikkunaa leveine ikkunalautoineen - se onkin mielestäni koko kodin hienoin juttu.

Tilasta tuli juuri niin avara ja valoisa kun toivottiinkin. Siitä huolimatta huomattiin iloksemme nyt helteillä, että aurinko ei missään vaiheessa päivää porota tänne suoraan sisään, joten kämppä ei kesällä kuumene niin pahasti kuin vanhat kivitalot yleensä. Vanha kakluuni puolestaan on aika helmi ja ainoa elementti johon ei remontissa koskettu. Sitä saa jopa käyttää, mikä lienee harvinaista nykyään.

Kuten kuvista näkyy meillä on aika paljon tummia huonekaluja ja nyt kun keittiöstäkin tuli musta oli valkoiset lattiat lopulta aika selkeä valinta. Ollaan tykätty lautalattiasta todella paljon. Se on todella mukava paljaille jaloille ja myös ihanan "äänetön" - ei kuulu kenkien kopina eikä Morrisin kynsien rahina ollenkaan. Pestähän tätä lattiaa saa tietysti usein, että ihan siivouskammoiselle en kyllä näin valkoista suosittele. :D

Keittiön ja ikkunaseinän välinen nurkkaus on vielä vähän mietinnän alla. Sen voisi saada hyödyllisempäänkin käyttöön ja aiemminhan jo mietinkin näitä eri vaihtoehtoja sinne. Ehkä pitää nyt kuitenkin vähän aikaa vielä elellä täällä ennen kuin tietää mikä siellä toimisi parhaiten. Ideoita otetaan edelleen vastaan.

Nyt onkin sitten kaikki huoneet esitelty. Seuraavaksi kuitenkin luvassa se hauskin osuus eli "ennen ja jälkeen" -kuvat. Niistä vasta kunnolla hahmottaakin, miten radikaali muutos täällä on tapahtunut.

10 kommenttia:

  1. Ihana teidän olohuonekin! Keittiön tummat kaapit tuo juuri täydellistä kontrastia!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on superonnistunut tuo teidän remppa.
    WC: n lattia on ihana. Sauna on kuin pieni karkki.
    Ja tuo lattia... Ja keittiön kaapit. Siis ihan kaikki on hyvin valittu!
    Hyvää syksyä! ( kai se sitä jo on, kun vettä tulee kaatamalla ja päivä on harmaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kiva kuulla tällaisen urakan jälkeen, kiitos! Ja kyllä aika syksyiseltä tuntuu jo, joten sitä samaa myös sulle! :D

      Poista
  3. Mä olen niin rakastunut teidän asuntoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Vielä kun joku pitäisi sen aina yhtä siistinä kun näissä kuvissa...;)

      Poista
  4. Mikä mäihä, että löysin blogiisi. Olen niin epätoivoisesti yrittänyt saada avopuolisoa ymmärtämään, miten hyvin musta, valkea ja kulutettu puu sopii yhteen ja sulla on blogi täynnä kuvia siitä! Ihana, kiitos sulle!

    t. Koti Hämeenkadulla - Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten löysit kyllä ihan oikeaan paikkaan - tuo on nimittäin mun lempikombo ja jos multa kysytään niin sopii täydellisesti yhteen! Toivotaan että avopuolisosikin sen ymmärtää.;)

      Poista
  5. Niin ihanan valoisa ja kotoisa tila! Tykkään! Tykkään! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!