lauantai 16. elokuuta 2014

SAUNA/KPH


lasiliukuovi saunassa

lasiliukuovi saunassa

haapalaude

Ennen kuin päästään sen kaikkein tärkeimmän huoneen eli olohuoneen esittelyyn niin tässäpä muutama kuva meidän "minispasta". Kuten olen aiemmin kertonutkin niin remonttikohdetta etsiessämme meille oli erityisen tärkeää, että asunnossa oli joko valmiina sauna tai sellainen pystyttiin remontin yhteydessä rakentamaan. Ollaan nimittäin kovia saunomaan ja sauna - olkoot sitten näinkin pieni - on sitä arjen kaivattua luksusta. Näissä Helsingin keskustan vanhoissa taloissa vaan ovat saunat melkoinen harvinaisuus ja siten mekin lopulta päädyimme tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon eli rakentamaan sellaisen itse.

Alkuun meillä oli ajatuksena tehdä sauna nykyisen wc:n paikalle. Silloin meillä olisi ollut vain yksi - kylläkin suurempi - kylpyhuone, jonne myös wc ja pesukone olisi sijoittunut. Lopulta päädyimme kuitenkin tähän nykyiseen ratkaisuun (eli rakentamaan saunan kylpyhuoneen sisään ja wc:n sen viereen) kahdesta syystä: Ensinnäkään meidän ei näin tarvinut koskea kantaviin rakenteisiin ollenkaan, mikä helpotti niin lupa-asioita ja kustannuksiakin. (Enkä edes tiedä olisimmeko lopulta saaneet lupaa puhkaista saunan oviaukkoa kantavan seinän läpi.) Toisekseen se, että wc ja suihku ovat erillään helpottaa arkea yllättävän paljon. Varsinkin nyt kun meillä on myös vauva, jonka hoitopöytänä toimii wc:n allastaso.

Koska kylpyhuone ei kuitenkaan ollut kovin suuri, mietitytti meitä paljon miten sauna ja suihku saadaan sinne järkevästi mahtumaan ja osaisimmeko amatööreinä ottaa kaiken tarvittavan huomioon. Niinpä tässä kohtaa halusimme ammattilaisen näkemystä asiaan palkkasimme Tiitta Salmenkiven miettimään saunatilan sekä wc:n tilaratkaisuja.

Ja kyllähän se sauna sinne saatiin mahtumaan oikein näppärästi ja siitä tuli jopa niinkin iso että tällainen hujoppi mahtuu ylälauteelle makaamaan koko pituudeltaan. Toki kaikki mahdolliset sentit otettiin hyötykäyttöön ja kylpyhuoneen seinää mm. siirrettiin 10 cm eteiseen päin. Tilaa säästyi myös sillä, että sauna ja suihkutila erotettiin vain lasiseinällä ja lasiliukuovella toisistaan. Sen lisäksi, että lasiseinä ei vie tilaa käytännössä lainkaan niin omasta mielestäni se on varsin tyylikäs ratkaisu. Saunoessa lasiseinä höyrystyy kauttaaltaan, joten silloin siitä ei kylläkään näy läpi.

Törmäsin vastaavaan lasiliukuovi -ratkaisuun alunperin jo viime vuoden asuntomessuilla, josta se jäi mieleeni. Omien selvittelyjeni jälkeen Lasistamo vaikutti ainoalta paikalta joka tarjosi näitä ratkaisuja nimenomaan saunaan. Toki monilla muillakin oli lasiliukuovia, jotka olisi voinut saunaan laittaa, mutta ne vaikuttivat olevan pääosin tarkoitettu muihin tiloihin. Lasistamon kanssa olen ennenkin ollut tekemisissä kun tilattiin sieltä edelliseen asuntoon keittiön välitilan lasi. Palvelu ja lopputulos on ollut molemmilla kerroilla todella hyvä eikä itse ole tarvinut tehdä mitään, joten voin kyllä suositella!

Sen mitä täällä nyt ollaan näillä helteillä ehditty saunoa niin erittäin hyvät ja kosteat löylyt tulee, joten Kajon kulmakiuaskin taisi olla nappivalinta (varsinkin sitten kun lisättiin kivetkin siihen;)). Kovasti tykkään myös tuosta vaaleasta haapalauteesta, joka lopulta saunan materiaaliksi valittiin. Niin ja suurin kiitos kuuluu tietysti tästäkin Mikan isälle, joka tämän hienon saunan meille nikkaroi.

8 kommenttia:

  1. Aika ihana! Tai siis tosi ihana! Meidänkin kylppäri odottaa "pientä" päivitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta, mielenkiinnolla jään odottamaan mitä teidän kylppärille tapahtuu!

      Poista
  2. Aivan ihana sauna ja kylppäri! Lauteet on niin mun makuun ja tuo lasiseinä ja liukuovi tuo kyllä luksuksen tunnelman!

    VastaaPoista
  3. hei!! :) osaatko sanoa suunnilleen minkä hintaisia tuommoiset lasiseinä ja liukuovet maksoivat.. itsellä on tässä kylpyhuoneen remontin suunnittelu käynnissä ja semmoista olen miettinyt meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu paljon mm. seinän koosta. Meillähän lasiseinä ei ole kovin suuri, taisi maksaa asennuksineen kaikkineen 1300€ koko systeemi. Varmaan saa hinnasta pois jos asentaa itse, mutta siinä on kyllä riskinsä, että ei mene ihan nappiin ja tulee lopulta vielä kalliimmaksi, joten en suosittele. :)

      Poista
    2. Kannattaa ottaa mitat ja soittaa Lasistamoon niin pystyvät varmaan jo puhelimessa antamaan alustavan tarjouksen.

      Poista
  4. Ihana sauna. Meille on tulossa vähän samantyylinen (=pieni) ja täältä sainkin hyvän inspiraation tuohon lasiliukuoveen. Mutta kuvasta ei näe eli onko tässä kaksi vai kolme lasia, eli aukeaako ovi kokonaan nyös tuonne kiukaan taakse vai onko tuo liukuovi ainoastaan tuossa keskellä?

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!