torstai 4. joulukuuta 2014

PARI HERKKUA JOULULAHJAA



Erästä yhteistyötä varten tuli testailtua paria tee-se-itse joululahjaa, jotka syntyivät käytännössä keittiön kaapeista löytyneistä aineksista. Syötävät joululahjat/-viemiset on yleensä aika kivoja, koska herkut uppoavat aika lailla kaikkiin (ainakin kaikkiin ketä minä tunnen) ja koska muille on niin vaikea ostaa mitään. Aina plussaa jos lahja on jollain tapaa itse tehty, koska silloin tietää, että antaja on nähnyt vaivaa sen eteen.

Meiltä löytyi keittiön kaapista tyhjiä kookosöljypurkkeja, joita olen säilönyt mahdollista jatkokäyttöä varten. Tein yhteen purkkiin piparipalloja tällä Viljan uuden ruokablogin ohjeella ja toiseen ladoin brownien kuiva-ainekset päällekkäin sekä kiinnitin purkkiin paisto-ohjeen lahjan saajalle. (Tämä idea on suoraan pöllitty Stockan joulukuvastosta.)

Erilaiset raakapallothan ovat nyt kovaa huutoa, joten nämä "Hannan (sairaan hyvät) pallerot" sopisivat loistavasti purkkiin myös. Ja miksei minkä tahansa kakun kuiva-aineet kauniisti päällekkäin ladottuna, omatekoinen mysli tms. Purkin päälle kun laittaa kauniin servietin narulla kiinni niin siinä on vieläpä varsin kaunis lahja annettavaksi.

Koska jouluun on vielä aikaa, nämä lahjat taitavat nyt kyllä mennä omaan mahaan, ehtiihän sitä sitten tehdä uusia lähempänä. :)

7 kommenttia:

  1. Onpa kivaa, että teit palleroisia! Minäkin itse asiassa aion tehdä niitä myös pieniksi joululahjoiksi. Todella kauniit purnukat sinulla. Saankohan itse lainkaan noin suloisia lahjuksia aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä tuli! Kiitos vaan reseptistä! :) Ja varmasti sun lahjat tulee olemaan superhienoja!

      Poista
  2. Kivoja herkku-ideoita. Minäkin meinaan tehdä lasten kummeille herkkuja lasipurkeissa joululahjoiksi :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat purnukat! Minä tein lahjaksi kynttilöitä vanhoista kynttilän jämistä ja pakkasin ne lasipurnukoihin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtava idea! Pitääkin käydä väijymässä sun blogista miten oot tehnyt, jos ohje siellä niin voi itsekin joskus kokeilla. :)

      Poista
    2. No nyt vasta huomasin sun paluukommentin, ohje kynttilöiden tekoon löytyy kyllä http://kaksinkaksiossa.blogspot.fi/2014/11/diy-kynttilat.html :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!